Tiimimatkalla pohjoiseen

Pidämme vuosittain oman tiimimme kehityspäivät paikassa, jossa näemme, mitä meriluonnolle kuuluu. Kun luontoa seuraa läheltä, tunnistaa myös muutokset ja kantaa niistä huolta. Tänä vuonna suuntasimme kauaksi pohjoiseen Svalbardiin eli aina Norjalle kuuluville Huippuvuorille asti.

Matkamme alkoi maaliskuisena torstaina työpäivän jälkeen. Perillä Longyearbyssä puimme ensimmäiseksi päälle asianmukaisen varustuksen ja saimme pikakurssin, miten toimia lumikelkkakaravaanissa.

Lapin matkoista poiketen oppaillamme oli varmuuden vuoksi ladatut kiväärit mukanaan, koska ylitimme retken aikana ”lumikarhurajan”. Ajoimme letkassa ja pysähdyimme monta kertaa ihastelemaan maisemia hienossa ilta-auringossa. Kuulimme pysähdyspaikoilla huippuvuorista, luonnosta ja myös viime vuosikymmenten muutoksista.

Norjalainen sauna nauratti

Perillä Isfjordin radioasemalla meitä odotti sauna ja olut – tai niin me luulimme. Pettymys oli porukassa aika suuri, kun norjalainen sauna olikin nippa nappa 30-asteinen. Päätimme kuitenkin, että uimaan Jäämereen pitää päästä, joten hetken ”lämmittelyn” jälkeen menimme pulahtamaan. Se oli todella pikainen, sillä tuuli oli kylmä. Vesi ei niinkään, vaikka oli +1C, mutta kaikki on suhteellista. Onneksi suihkussa oli lämmintä vettä. Radioasema oli täysin omavarainen ja sähkö tuli jättimäisestä dieselgeneraattorista.

Asemalla tarjotun todella hyvän illallisen jälkeen vetäydyimme vielä loungen puolelle. Oma trubaduurimme Jaakko Hautaviita nappasi kitaran seinältä ja soitteli toivebiisejä meidän ja muiden vieraiden iloksi.

Lauantaiaamuna herättiin aikaisin ja hypättiin taas lumikelkkojen kyytiin. Oppaat olivat suunnitelleet lauantain reitin nähtävyyksien mukaan. Ensin kuljimme pitkän matkaa läntistä rantaa pitkin, kunnes reitti kääntyi laaksoon, jossa jäätikkö oli vielä noin 5 vuotta sitten ollut. Laaksosta noustiin ylemmäs nykyisen jäätikön reunalle. Ajoimme monta kilometriä jäätikön päällä. Jäätiköltä laskeuduimme takaisin laaksoon, missä pidimme kenttäruokatauon. Tässä kohtaa olisi ollut suurimmat mahdollisuudet nähdä jääkarhu. Karhua emme sentään nähneet, mutta tuoreet jäljet kyllä.

Huippuvuoret on todella kansainvälinen paikka

Paluumatkalla kohti Longyearbytä kävimme jääluolaa katsomassa. Hieman kuumotti, sillä katto ja seinät olivat täynnä halkeamia. Noin 150 km ajon jälkeen olimme perillä ja veimme kelkat ja tavarat takaisin varikolle. Vietimme kivan illan kylässä. Oli hauska nähdä, että Huippuvuoret on todella kansainvälien paikka, sillä viisumia tai muuta työlupaa ei tarvita. Paikallinen yliopisto on maailman huippua esim. geologian ja muiden vastaavien oppiaineiden opetuksessa. Tämän takia sinne on kokoontunut paljon opiskelijoita ympäri maailmaa.

Sunnuntaina päätimme vielä ennen kotimatkaa lähteä opastetulle kierrokselle hiilikaivokseen. Koko paikka on alun perin kiinnostanut monia kansakuntia juuri laadukkaan hiilen takia. Gruve 3 hiilikaivos oli lopetettu jo 1990-luvulla, mutta säilytetty turismia varten. Kaivoksessa on pohjoismaiden siemenpankki turvassa vuoren ikiroudassa.