Asunto Oy Helsingin Postinkantaja 4

Referenssikuva 3
Referenssikuva 3

Projekti

Bonava rakensi Helsingin Pasilaan Postipuiston alueelle Asunto Oy Helsingin Postinkantaja 4:n. Yhtiö koostuu kahdesta viisi-seitsenkerroksisesta rapusta. Ulkoseinien tiilimuurauksen kiinnitysratkaisuksi valittiin Modersohnin tiilimuurauskannakkeet.

Postipuiston kohteen erikoismuuratussa julkisivussa on sekä hammastettua muurausta että erivärisiä tiiliä ja laasteja. Seinissä on erikokoisia ikkuna-aukkoja ja tiilikannakkeita tarvittiin aukkojen ylitykseen. Lisäksi kiinteistössä on osittain kaareva julkisivu, josta syystä mitta tiilen etupinnasta runkoon vaihtelee. Projektin onnistumisen kannalta oli tärkeää, että kannakkeet oli suunniteltu ja mitoitettu juuri kyseistä kohdetta varten.

HauConin toimittamat tuotteet

HauConin toimituskokonaisuus sisälsi MOSO-tiilikannattimien lisäksi kohdekohtaisen kiinnikkeiden suunnittelun yhdessä rakennesuunnittelun ja valmistajan teknisen asiantuntijan kanssa sekä lujuuslaskelmia ja asennusohjeistuksen.

Saksalainen Wilhelm Modersohn GmbH & Co pystyy toimittamaan myös pieniä ja keskikokoisia sarjoja erikoistoimituksina ja asiakkaiden käytössä on erittäin asiantunteva tuotetuki. Lisäksi toimitusajat ovat varsin lyhyitä joustavan tuotannon ja laajan varaston ansiosta.



Tutustu muihin referensseihin


Fakta:

Urakoitsija: Bonava Oy
Rakennusaika: 2020-21

Kysy lisää myynnistä

Niklas yhteistiedot

Niklas Jansson

Ins. AMK. Myyntipäällikkö, julkisivut

Palvelemme numerossa
0207 430 890